Lataa säännöt Word-tiedostona
|
Suomen kierrätyskeskusten yhdistys ry
Säännöt
1 §
Yhdistyksen nimenä on Suomen kierrätyskeskusten yhdistys ry, Finlands Återanvändningscentrals rf. Yhdistyksen nimestä voidaan käyttää kansainvälisissä yhteyksissä epävirallista englanninkielistä nimeä Recycling Centers of Finland Association.
2 §
Yhdistyksen kotipaikkana on Helsingin kaupunki.
3 §
Suomen kierrätyskeskusten yhdistys ry on yksityinen, yleishyödyllinen, puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää jätelain toteutumista ja toimia jäsenten etujärjestönä yhteisöjen ja viranomaisten suuntaan sekä lisätä yhdistyksen jäsenten ja jäsenyhteisöjen työntekijöiden ammattitaitoa. Yhdistys edistää alan kansallista ja kansainvälistä yhteistyötä ja verkostoitumista sekä alueellista ja paikallista kierrätyskeskustoiminnan kehittämistä.
4 §
Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys:
- järjestää keskustelutilaisuuksia, tutustumismatkoja jäsenilleen, koulutusta ja neuvontaa sekä harjoittaa tiedotus- ja julkaisutoimintaa
- on kehittämässä alansa toimintaa kotimaassa ja ulkomailla
- on mukana kehittämässä alansa lainsäädäntöä sekä tutkimus- ja kehitystoimintaa
- tiedottaa jäsenilleen eri tahojen päätöksistä, tavoitteista ja mielipiteistä
- hoitaa yhteyksiä muille ympäristönsuojelun aloille jätteiden synnyn ehkäisyn, luonnonvarojen kestävän käytön ja kierrätyskeskustoiminnan huomioimiseksi.
Yhdistys hankkii toimintansa rahoittamiseksi varoja alaansa liittyvin julkaisuin, jäsenmaksuin ja varainkeräyksin sekä järjestämällä maksullisia alaansa liittyviä kursseja ja myymällä yhdistyksen jäsenmerkeillä varustettuja paitoja, kasseja, pinssejä ja muita vastaavia tuotteita. Yhdistys voi myös hakea avustuksia ja ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja. Yhdistys voi omistaa toimintaansa varten kiinteää tai irtainta omaisuutta.
5 §
Yhdistyksen varsinaisiksi jäseniksi voidaan hyväksyä yksityiset henkilöt, oikeuskelpoiset yhteisöt ja säätiöt, jotka edistävät yhdistyksen tarkoitusperien toteuttamista.
Yhdistyksen kannatusjäseniksi voidaan hyväksyä yksityiset henkilöt, oikeuskelpoiset yhteisöt ja säätiöt, jotka haluavat tukea yhdistyksen toimintaa.
Yhdistyksen kunniajäseniksi voidaan hyväksyä, yksityiset henkilöt, jotka ovat huomattavalla tavalla edistäneet yhdistyksen tarkoitusta.
Varsinaiset- ja kannatusjäsenet hyväksyy yhdistyksen hallitus. Kunniajäsenten kutsumisesta tekee päätöksen yhdistyksen kokous. Yhdistyksen varsinaiset- ja kannatusjäsenet suorittavat vuosikokouksen määräämän jäsenmaksun, joka voi olla eri suuruinen varsinaisina- ja kannatusjäseninä oleville yhteisö- ja henkilöjäsenille. Varsinaisina- ja kannatusjäseninä olevien yhteisöjäsenten jäsenmaksu voi vuosikokouksen päätöksellä ja vuosikokouksen vahvistaman taulukon mukaisesti olla jäsenyhteisön liikevaihtoon sidottu.
Kunniajäsenet ovat vapaat jäsenmaksun suorittamisesta.
6 §
Jäsenen, joka tahtoo erota yhdistyksestä on ilmoitettava tästä joko kirjallisesti yhdistyksen hallitukselle tai sen puheenjohtajalle, tai yhdistyksen kokouksessa pöytäkirjaan merkitsemistä varten.
Yhdistyksen hallitus on yhdistyslain mukaisin edellytyksin oikeutettu erottamaan jäsenen. Erottamispäätöksestä voi kirjallisesti valittaa yhdistyksen kokoukselle jättämällä valituskirjelmän hallitukselle 30 päivän kuluessa erottamispäätöksen tiedoksisaamisesta. Valitus on käsiteltävä seuraavassa yhdistyksen kokouksessa.
Mikäli jäsen ei postitse jäsenrekisteriin merkittyyn osoitteeseen lähetetystä kehoituksesta huolimatta ole maksanut jäsenmaksuaan vuoden loppuun mennessä, katsotaan jäsen eronneeksi yhdistyksestä.
7 §
Yhdistyksen hallitukseen kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja viisi varsinaista jäsentä sekä kaksi varajäsentä. Hallitus nimeää tarvittavat toimihenkilöt.
Hallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan toimikausi on kaksi vuotta siten, että ensimmäisenä vuonna on erovuorossa varapuheenjohtaja ja tämän jälkeen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja vuorovuosin. Varsinaisten jäsenten toimikausi on kaksi vuotta siten, että vuosittain kaksi-kolme hallituksen varsinaista jäsentä on erovuorossa. Erovuorossa olevat jäsenet määrätään ensimmäisellä kerralla arvalla, sen jälkeen vuoron mukaan. Varajäsenten toimikausi on yksi vuosi. Hallitus kutsuu varajäsenen harkintansa mukaan tarvittaessa, mikäli varsinainen jäsen on estynyt osallistumasta hallituksen kokoukseen.
Hallitus voi talousarvion puitteissa päättää toiminnanjohtajan tai muiden toimihenkilöiden palkkaamisesta hallituksen ulkopuolelta.
8 §
Hallitus on päätösvaltainen, kun läsnä on puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan lisäksi kolme hallituksen jäsentä. Hallitus kokoontuu puheenjohtajan kutsusta, kun hän katsoo sen tarpeelliseksi, taikka jos vähintään kaksi hallituksen jäsentä sitä häneltä vaatii.
9 §
Yhdistyksen nimen kirjoittaa puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja yhdessä, tai jompikumpi yhdessä hallituksen jäsenen, toiminnanjohtajan tai hallituksen määräämän muun toimihenkilön kanssa. Hallitus voi tarvittaessa antaa nimenkirjoitusoikeuden nimeämälleen henkilölle, yksin.
10 §
Yhdistyksen hallintoa ja tilejä tarkistamaan valitaan vuosikokouksessa vuodeksi kerrallaan kaksi tilintarkastajaa ja heille henkilökohtaiset varatilintarkastajat. Vähintään toisen tilintarkastajan ja hänen varatilintarkastajansa tulee olla kauppakamarin hyväksymiä tilintarkastajia.
11 §
Yhdistyksen toiminta- ja tilivuosi on kalenterivuosi.
12 §
Yhdistyksen vuosikokous pidetään maaliskuun loppuun mennessä. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
- valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri sekä kaksi pöytäkirjan tarkistajaa
- esitetään hallituksen esitys yhdistyksen toimintakertomukseksi ja tilinpäätökseksi sekä tilintarkastuskertomus edelliseltä kalenterivuodelta
- vahvistetaan tilinpäätös tai päätetään muista toimenpiteistä joihin hallituksen esitys toimintakertomukseksi ja tilinpäätökseksi antaa aihetta
- päätetään tilinpäätöksen hyväksymisestä ja vastuuvapauden antamisesta hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille
- vahvistetaan yhdistyksen toimintasuunnitelma kuluvalle vuodelle
- määrätään seuraavan vuoden jäsenmaksut § 5:n määräämällä tavalla
- päätetään yhdistyksen hallituksen jäsenten ja tilintarkastajien palkkioiden suuruudesta
- vahvistetaan kuluvan vuoden talousarvio
- valitaan yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja
- valitaan yhdistyksen hallituksen varsinaiset jäsenet erovuoroisten tilalle
- valitaan yhdistyksen hallituksen varajäsenet
- valitaan kaksi tilitarkastajaa ja kaksi varatilintarkastajaa
- käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat
13 §
Yhdistyksen muita kokouksia pidetään, kun yhdistyksen kokous niin päättää tai kun hallitus katsoo sen tarpeelliseksi tai vähintään 20 yhdistyksen jäsentä tai yhdistyksen jäsenet joilla on yhteensä vähintään 1/10 yhdistyksen äänimäärästä sitä hallitukselta kirjallisesti pyytää. Yhdistyksen kokoukset kutsutaan koolle vähintään 14 päivää ja enintään 28 päivää ennen kokousta jäsenille lähetetyllä kirjallisella kutsulla, joko erillisenä tai jäsentiedotteessa. Kutsussa on mainittava käsiteltävät asiat.
14 §
Yhdistyksen kokouksissa on kullakin varsinaisena jäsenenä olevalla yhteisöjäsenellä ja säätiöllä kaksikymmentä ääntä ja henkilöjäsenellä yksi ääni. Yhteisöjäsenen tai säätiön äänioikeutta käyttää yhteisön tai säätiön edustaja valtakirjalla. Kannatus- ja kunniajäsenillä ei ole äänioikeutta. Äänioikeutta voi käyttää ainoastaan edellisen vuoden jäsenmaksun maksanut jäsen.
15 §
Vaalit suoritetaan suljetuin lipuin, jos joku äänioikeutettu sitä vaatii. Vaaleissa ratkaisee yksinkertainen enemmistö.
16 §
Hallitus voi talousarvion puitteissa asettaa avukseen toimikuntia, joiden puheenjohtajina toimivat hallituksen jäsenet.
17 §
Näiden sääntöjen muuttamiseksi vaaditaan, että päätös tehdään kahdessa peräkkäisessä vähintään kuuden viikon väliajoin pidettävässä yhdistyksen kokouksessa. Hyväksymisen tulee tapahtua kummallakin kerralla vähintään 3/4 äänten enemmistöllä annetuista äänistä.
18 §
Päätös yhdistyksen purkamisesta on tehtävä kahdessa vähintään kuuden viikon väliajoin pidetyssä yhdistyksen kokouksessa vähintään 3/4 äänten enemmistöllä annetuista äänistä. Jos yhdistys purkautuu, on sen varat yhdistyksen viimeisen kokouksen päättämällä tavalla käytettävä jätteiden syntymisen ehkäisyyn.
|
|